Perhekummi

Perhekummi osallistuu perheen arkeen kulkemalla rinnalla ja olemalla läsnä. Perhekummin kanssa voi esimerkiksi käydä yhdessä vaunulenkillä, perhekahvilassa, leikkipuistossa tai vaikka ruokakaupassa. Yhtälailla voidaan tavata tuettavan perheen kotona ja puuhata siellä arkisia asioita yhdessä. Perhekummi ei ole lastenhoitaja eikä kodinhoitaja.

Perhekummitoiminta on suunnattu

• perheille, joilla ei ole luonnollista tukiverkostoa, kuten omia sukulaisia tai ystäviä samalla paikkakunnalla

• vanhemmille, jotka kaipaavat vahvistusta vanhemmuuteen, esim. esikoislapsen saaneet tai nuoret vanhemmat

• vanhemmille, jotka kokevat itsensä yksinäisiksi tai väsyneiksi

• perheille, joiden arki tuo mukanaan haasteita vanhemmuuteen tai parisuhteeseen, esim. toisen vanhemman matkatyö


Kiinnostuneet vapaaehtoiset haastatellaan ja he osallistuvat perhekummien peruskoulutukseen. Perhekummeiksi haluavilta tarkistetaan rikosrekisteriote. Perhekummit sitoutuvat toimintaan ja saavat peruskoulutuksen lisäksi säännöllisesti ohjausta.


Perhekummitoimintaa on vuonna 2018 Haapavedellä, Haapajärvellä, Kempeleessä, Nivalassa, Kalajoella, Kuusamossa ja Ylivieskassa. 

Yhteystiedot

Piirin eteläinen alue:
Piia Korkiakoski
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 
piia.korkiakoski(at)mll.fi
p. 045 3263595

Piirin pohjoinen alue:
Anna-Maria Raukovaara
koordinaattori 
p. 040 5200516
anna-maria.raukovaara(at)mll.fi