PerhePesä®

Mitä PerhePesät ovat?

PerhePesä on kohtaamispaikka, jossa vanhemmat voivat tavata toisia vanhempia, lapset saavat leikkiseuraa ja voi osallistua ohjattuun toimintaan.  Toiminta on ammatillisesti ohjattua, maksutonta ja kaikille avointa.

PerhePesien toimintaa suunnitellaan ja toteutetaan yhdessä perheiden kanssa. Otamme mielellämme vastaan toiveita ja ideoita toiminnan kehittämiseksi, jotta se vastaisi perheiden toiveita ja tarpeita.

PerhePesän tausta-ajatuksena on yhteistyö sekä tiedon ja osaamisen vaihto alueen perhepalvelu- ja järjestötoimijoiden kanssa. Tarvittaessa perhe ohjataan kunnan tai muiden järjestöjen palveluihin.

PerhePesässä voi olla osallistujien, vapaaehtoisten tai yhteistyökumppaneiden järjestämää toimintaa. PerhePesässä voi tehdä myös opintoihin liittyviä työharjoitteluita ja kehittämistehtäviä.  Kysy lisää mahdollisuuksista PerhePesän ohjaajalta.

Yhteystiedot:

Annika Ylitalo
koordinaattori
annika.ylitalo(at)mll.fi
p. 045 8531552