Vahvuutta vanhemmuuteen® ja Lapsi mielessä® -ohjaajakoulutus

Vahvuutta vanhemmuuteen -perheryhmä on tarkoitettu vauvaperheille, Lapsi mielessä -vanhempainryhmä 
1–6-vuotiaiden lasten vanhemmille. 
Ryhmissä pysähdytään miettimään yhdessä arjen tilanteita ja niiden lapsessa ja vanhemmassa herättämiä ajatuksia ja tunteita. Pohtimalla omia ja lapsen kokemuksia opitaan ymmärtämään entistä paremmin lapsen tarpeita ja käyttäytymistä. Keskustelut antavat uusia oivalluksia myös vanhemmuudesta ja kumppanin näkemyksistä.
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠

Vahvuutta vanhemmuuteen® ja Lapsi mielessä® -ohjaajakoulutuksessa keskitytään mentalisaatioon perustuvan reflektiivisen työotteen omaksumiseen ja soveltamiseen ryhmänohjaustilanteissa sekä omassa työssä ja työyhteisössä laajemminkin. Ohjaajakoulutus on suunnattu kuntien, järjestöjen ja seurakuntien lasten ja perheiden kanssa työskenteleville ammattilaisille, joilla on sosiaali-, terveys- tai kasvatusalan koulutus.

Uusia välineitä vanhemmuuden tukemiseen

Koulutus sisältää neljä lähiopetuspäivää, perheryhmän ohjauksen ja kolme syventävää koulutuspäivää ryhmän ohjauksen aikana.

Koulutus

  • antaa työntekijälle uusia, konkreettisia työvälineitä vanhemmuuden tukemiseen
  • kehittää työntekijän vuorovaikutustaitoja hankalissa asiakastilanteissa
  • syventää työntekijän ryhmänohjausosaamista ja auttaa soveltamaan mentalisaatioteoriaan pohjautuvaa reflektiivistä työotetta kaikkeen perheiden parissa tehtävään työhön
  • tarjoaa tietoa mentalisaatioteoriasta ja antaa eväitä teoreettisen tiedon viemiseen osaksi omaa ammattiosaamista

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä alla olevalla lomakkeella.

Yhteystiedot:
⁠⁠⁠⁠⁠⁠⁠Piia Korkiakoski
järjestöpäällikkö
p. 045 3263595
piia.korkiakoski(at)mll.fi

Anna-Maria (Annukka) Raukovaara
koordinaattori
p. 040 5200516
anna-maria.raukovaara(at)mll.fi